keskiviikko 21. elokuuta 2013

Verojen korotuksilla sivuvaikutuksia

Hallituksen viinan veronkorotuksilla tarkoitetaan tietenkin hyvää. Mitä isommaksi verot laitetaan, sitä vähemmän juomaa ostetaan ja sitä vähemmän sitä juodaan. No tietenkin osittain näin.

Samalla puhutaan siitä että viinan tuonti Virosta on vähentynyt, perustuen johonkin "mukamuka" - tutkimukseen. Kilinkontit, ei se ainakaan ole vähentynyt jos blogin ylläpitäjiltä kysytään. Ehkä jollain tutkimuksella saadaan juomien menekkiä mukavasti mukamas lasketuksi, mutta Tullin virkailijoiden suusta taidetaan se totuus kuulla. Alkoholijuomien tuonti on kasvanut.

Samalla on tullut lieveilmiö, joka ei ole enää niin lievä. Useat matkaajat tuovat Tallinnasta kavereille ja lähipiirille juotavaa, jotkut koko kylälle. 50 laatikkoa lonkeroa omaan käyttöön, johan ne kerkee menemään piloille vaikka joisi yhden korin viikossa. Lahjaksihan saa tuoda, joten eipä tähän oikein voi puuttua. Harvoja on ne viinalastit jotka olisivat kokonaan itselleen, on siellä ainakin duunikavereille tai kaverille jokunen laatikko, halvalla kun saa ja kerrankos sinne taas mennään.

Tästä aiheesta Uusi Suomi kirjoitti myös artikkelin, joka löytyy linkin takaa:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/61673-suomalaisten-uusin-viro-temppu-huolettaa-mita-hallitus-aikoo-tehda

Viinaralli käy kovana niin kauan kun Suomen ja Viron juomien hinnat ovat noin kaukana toisistaan. Kun Suomesta saa lonkerolaatikon samalla hinnalla kuin Virosta kolme, niin mistä luulette suomalaisten ostavan juomansa? Hintojen korotus ei ole ratkaisu, sillä suomalainen ostaa sieltä mistä halvimmillaan saa. Jos jo bensalitran euron tuhannesosat puhuttavat kansan syviä rivejä niin...

Lisää aiheesta:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288591799889.html
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288591760040.html

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti