sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Majoitu mukavasti - Pärnussa

Vallikäär
Vaikka Tallinna onkin mukava kohde vierailla ja viipyä vähän pitempään, monella Viron-vierailijalla mieli tekee lähteä hieman pidemmälle. Monille kohde on Saarenmaa, mutta Tallinnan jälkeen useimmille ykköskohde on Pärnu. Varsinkin kesällä tämä pienehkö kaupunki herää eloon ja se muuttuu koko Baltian kesäpääkaupungiksi. Kaupungissa on kuitenkin koettavaa vuoden ympäri ja Tallinnasta matka Pärnuun taittuu todella nopeasti. Omalla autolla n. 130 kilometrin matka taittuu hyväkuntoista tietä pitkin varsin nopeasti ja yleisillä kulkuvälineillä (bussi ja juna) matkustaminen on myös nopeaa ja edullista.

Monet majoittuvat Pärnun useissa hotelleissa, mutta jo pidempään Pärnussa käyneet vierailijat ovat huomanneet että on tarjolla hotelleitakin parempia majotuksia. Asuntomajoitukset antavat asukkaille mainioita mahdollisuuksia ja usein kustannukset jäävät murto-osaan siitä, mitä hotellimajoitus tulisi kaiken kaikkiaan maksamaan. Onhan hotellilla toki omat hyvät puolensa, mutta asuntomajoitus on tämän hetken ja taatusti tulevaisuuden juttu.

Pärnumajoitus

River Housen näkymä joelle
Pärnumajoitus on asian hyvin kiteyttänyt omille kotisivuilleen. Kotimajoitus on henkilökohtaisempi, tilavampi ja yksityinen valinta, sen lisäksi kyseessä on myös edullinen ja luotettava vaihtoehto.

Yksi isoimmista Pärnun alueella toimivista asuntomajoitusta tarjoavista yhtiöistä Pärnussa on Pärnumajoitus. Omilla kotisivuillaan, www.parnumajoitus.fi, kertoo että kotimajoitus on n. 30% edullisempaa kuin hotellissa asuminen. Kotimajoituksiin on mahdollista majoittua suurempikin seurue tai perhe, joten hotellien asettamat rajoitukset eivät ole tässä majoitusmuodossa esteenä. Ja useimpiin asuntoihin voit tuoda myös oman lemmikkieläimesi!

Pärnumajoituksen kotisivujen kartan avulla on helppo havaita missä kaikkialla sillä on tarjota vapaita kohteita. Halusitpa nauttia keskikaupungin tunnelmasta, rannan läheisyydestä tai Pärnujoen rannalla vallitsevasta rauhallisesta fiiliksestä, täältä löytyy jokaiselle jotakin.

Tarjolla olevia asuntoja:

Cozy Coffee, asunto jopa kahdeksalle, 5 minuutin päässä Pärnu rannasta.
Home Pro, asunto jopa kuudelle, vartin kävelymatkan päässä rannasta.
The Yacht House, tyylikäs asunto neljälle 10 minuutin päässä keskustasta.
The River House, talo seitsemälle Pärnu-joen varrella.
Summer Berry, kolmen hengen majoitus Mai-rannan läheisyydessä.
Metsprii, vartin päässä Pärnu rannasta oleva asunto neljälle.
Mai für Zwei, kahden hengen asunto lähellä Mai -rantaa.
It's nice to sea you, asunto lähellä rantaa, jopa kahdeksalle!
Sea close by, asunto merinäköalalla, kolmelle.
Beach Pad, ranta-alueella sijaitseva asunto neljälle.
Downtown, kaupungin sydämessä, asunto seitsemälle.

The River House
Asunnoissa on kaksi hintaa, sesonkihinta (kesä-elokuu) ja sesongin ulkopuolinen (syys-toukokuu) hinta. Edullisimmillaan pienimmän asunnon voi saada 30 eurolla per vuorokausi, kun isoin huoneisto / talo maksaa vuorokaudessa 200 euroa. 200 euroa per yö voi kuullostaa isolta summalta, mutta kun samaa majoitusta kysyy hotellista vaikkapa seitsemälle, voi joutua sesonkiaikana jopa triplaamaan tuon summan. Tarkista kuitenkin asunnon hinta kotisivuilta.

Pärnumajoituksen uutiskirjeen voit muuten tilata sähköpostiisi tästä.

 Varaa oma paikkasi Pärnun paratiisiin

The Yacht House
Jos sinulla ei ole vielä olemassa kesäksi majoituspaikkaa Pärnussa, toimi nopeasti. Nyt jos koskaan on oikea aika varata oma lomamajoitus Pärnusta. Suosittelemme kokeilemaan kotimajoitusta, jossa elo on vapaampaa ja rahaa jää enemmän kaikkeen muuhun.

Tsekkaa Pärnumajoituksen kotisivut ja laita ensi kesäksi loma-asuntoasiat kerralla kuntoon.






Ei kommentteja :

Lähetä kommentti