tiistai 22. huhtikuuta 2014

Juomakauppa.eu tilaus perillä!

Tallinna Tutuksi -blogi teki koetilauksen Juomakauppa.eu sivuston kautta ja tilausvaiheen blogipostaukseen voit tutustua tästä.
Tilaukseen liittyvät asianhoidot menivät juuri niin sujuvasti kuin ajattelimmekin ja jo ennen pääsiäistä tuli meili, jossa kerrottiin paketin olevan noutovalmiina lähipostissa. Olimme kuitenkin lähdössä reissuun, joten päätimme hakea paketin postista vasta maanantaina kun oli muutakin haettavaa tästä Itella-ihmeestä.

Tilasimme siis 12 pulloa, eli Juomakauppa.eu:n oman Pale Ale -olut paketin, joka sisältää 12 erilaista, herkullisen kuuloista olutmakua. 12 olutpullon paketti painoi reilut 10 kiloa ja postineiti hieman irvistikin nostaessaan varoitustarroilla varustettua pakettia. Näin siis kuulemma, perheen kauniimpi osapuolihan paketin kävi postista hakemassa.

Eli paketin avaaminen jäi isännän puuhaksi, no mikäpä siinä. Paketin avaamisen jälkeen löytyi ensitöiksi kirjekuori, jossa olivat asianmukaiset paperit, kuitit, valmisteverojen maksulaput ja muut. Kaikki oli hoidettu kuntoon mainiosti ja kaikki tarvittavat paperit olivat mukana. Olihan toimitus varustettu Premium-palveluna, joka on ns. täyden palvelun paketti.
Ihan ensialkuun pitää kyllä kehua paketointia, kaikki pullot olivat ehjiä ja varoitustarra pakerissa oli hyvin näkyvillä. Iloinen yllätys oli myös paketin sisältä löytynyt Becks -juomakori, tälläistä olenkin aina halunnut! :) No, vaimo tietenkin eri mieltä.

Suojamuoveja poistettaessa korista paljastuu pullonsuut, jotka on nekin huolellisesti yksittäispakattu ja pullojen kaulojen välissä on käytetty myös kiitettävästi ilmatäytteistä pehmustetta asiankuuluvasti.



Pienen tonkimisen jälkeen paljastuu pullojen korkit, ja olohan on kuin pikkulapsella jouluna. Tällä kertaa kuitenkin varsinaista pakettia ei avata ihan vielä, vaan tarkoituksena on pitää pienimuotoisen Indian Pale Ale -olutmaistajaiset, kunhan sana kiirii hieman eteenpäin.

Yhteenvetona tilaustapahtumasta voi sanoa sen verran, että kaikki ennakkoluulot nettitilausta vastaan häipyivät kyllä yhdellä ja ainoalla tilauksella. Hintaa oluille tulee ehkä vähän enemmän kuin lähikaupasta haettuna, mutta eivät nämä oluetkaan mitään Karjalaa tai Alekokkia olekaan, mitään niiltä pois ottamatta.

Täyden palvelun Juomakauppa on sitä mitä lupaa ja tämä on todellakin 100% laillista. Verokarhu ei näistä pulloista tule hörppimään, sillä se on jo oman osuutensa saanut. Tallinna Tutuksi -blogi suosittelee!






Ei kommentteja :

Lähetä kommentti