torstai 22. toukokuuta 2014

Kesälomalla Pärnuun!

oceanbluefHelteet hellivät Suomea vaikka läheskään kaikilla ei vielä lomaa olekaan. Jos nyt vielä mietit mihin sitä kannattaisi kesälomalla lähteä, niin potentiaalinen kohde on Pärnu. Pärnussa on vielä kuumimpaan kesäaikaan majoitusvaihtoehtoja tarjolla ja yksi hyvä ja potentiaalinen vaihtoehto on Pärnumajoitus.

Hotellimajoitus kesällä on parhaita sviittejä lukuunottamatta melkoisen tunkkaista vaikka huoneet olisivat kuinka tuuletettuja hyvänsä. Ennemmin sitä majoittuu asuntoon, huoneistoon tai vaikkapa kokonaiseen taloon. Pärnumajoitus on saanut edellisen päivityksen jälkeen muutaman kohteen lisää kohdevalikoimaan ja ne kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa läpi. Pärnumajoituksella on jo 15 eri kohdetta ja näiden kohteiden joukkoon mahtuu niin pienemmälle kuin isommallekin porukalle sopivia majoitusvaihtoehtoja.

riverhousefIsommat, vaikkapa kahdeksalle hengelle tarkoitetut majoitusvaihtoehdot ovat mainioita varsinkin perheille joissa on pari lasta. Kaksi perhettä mahtuu mainiosti vaikka viikoksi samaan asuntoon. Asunnot ovat varsin tilavia verrattuna hotellihuoneisiin ja voit valita oman majoituskohteesi joko rannan läheisyydestä, jokirannasta tai sitten ihan Pärnun keskustasta. Pärnussahan kaikki on lähellä, joten majoituksen sijainnilla ei ole niin hirveän suurta merkitystä.

Osallistu kilpailuun, palkinnon arvo 1000e!!

Pärnu Majoitus on myös Facebookissa ja jos nyt haluat päästä todella edullisesti huippumajoituksen pariin, niin kannattaa käydä katsastamassa Pärnu Majoituksen Facebook -sivu. Tehtävä on helppo, sinun tulee tykätä sivustosta, kommentoida Facebookin kuvaa ja kertoa miksi haluaisit viettää lomasi juuri Pärnussa.

Kuva: WIN a 5-day accommodation at our Riverhouse! A value of 1000€!
-
Voittaa viiden vuorokauden majoituksen Riverhousessa! Palkinnon arvo on 1000€!
-
Võida 5-ööline majutus meie Riverhouse-is! Auhinna väärtus on 1000€!

In honor of our 1000 guests who has stayed with us since 2012 in return we are giving a chance to win a 5-night accommodation at our Riverhouse 25.07.14 - 30.07.2014! A value of 1000€!
TO WIN: Like Pärnu Majoitus on Facebook and answer the question below: “Why a vacation in Pärnu?"
Winner will be announced on the 15th of June. Good Luck!

--

Tuhannennen majoitusasiakkaamme (vuodesta 2012 lähtien) kunniaksi tarjoamme mahdollisuuden voittaa viiden vuorokauden majoituksen Riverhousessa aikavälille 25.7.14 - 30.07.2014! Palkinnon arvo on 1000€!
Osallistuaksesi kilpailuun, paina "tykkää" painiketta Facebook sivustollamme ja vastaa kuvan alapuolelle kysymykseen: "Miksi viettää loma Pärnussa?".
Voittaja julistetaan 15. kesäkuuta.

--

Aitäh meie 1000-le külalisele, kes on ööbinud meil alates 2012. aastast. Tänu näitamaks, anname võimaluse võita 5-öölise majutuse meie Riverhouse-is 25.07.14 - 30.07.2014! Auhinna väärtus on 1000€! 
Võid võita: kui vajutad "Meeldib" Pärnu Majoitus Facebooki lehel ja vastad küsimusele pildi all: "Miks veeta puhkus Pärnus?" 
Võitja kuulutame välja 15. juunil.Ja mikä parasta, kommentoijien kesken arvotaan 1000 euron arvoinen majoitus Pärnu Majoituksen kohteessa ajalle 25.- 30.7.2014! Kun palkintona on tonnin arvoinen palkinto, kannattaa ehdottomasti suunnata Facebookiin, etsiä Pärnu Majoitus -sivu ja kommentoida miksi haluaisit viettää lomasi Pärnussa. Vain kommentoimalla voit voittaa! Onnea kisaan! Voittaja ilmoitetaan 15.6., mutta käy heittämässä oma arpalippusi kehiin vaikka heti. Tutustu samalla tarjontaan ja varaa oma majoitus kesäksi.

Kesällä Pärnussa on todella paljon tekemistä niin aikuisille kuin lapsillekin ja Pärnuun haluaa palata aina uudestaan. Upea ranta, mukavat ihmiset ja kesätunnelma takaavat viihtyvyyden tässä vanhaa ja uutta yhdistelevässä kaupungissa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti