tiistai 30. kesäkuuta 2015

Tallink Siljan katalogit heinäkuu - elokuu 2015

TallinkSilja on julkaissut jälleen omat laivojen tarjouskataloginsa heinä-elokuulle 2015. Parin kuukauden katalogeissa jälleen paljon erilaisia tarjouksia ja etuja, kannattaa katsastaa oikea katalogi ja suunnitella ostokset etukäteen, matkaatpa sitten päiväristeilylle Tallinnaan, hotellimatkalle Tukholmaan tai vaikkapa Riikan ja Tukholman välillä. Kokeneet risteilijät tekevät "Itämeren ympäri" reissun, jossa ensin mennään Helsingistä Tallinnaan, Tallinnasta maateitse Riikaan, Riikasta Tukholmaan ja Tukholmasta Turkuun, Helsinkiin tai takaisin Tallinnaan. Reittivaihtoehtoja riittää!


1.7.-31.8.2015 voimassa olevat katalogit sisältävät jälleen paljon erilaisia tarjouksia ja usein hinnat maahintoihin verrattuna ovat uskomattoman edullsia. Hintatietoinen pitää tietty näissäkin olla, mutta näistäkin ostoksista saa Club One -pisteitä, joita voi sitten käyttää esimerkiksi matkojen ostamiseen tai Tallinnan hotellien huoneiden tasokorotuksiin.


Mukana myös Club One tarjoukset kätevästi yhdistettynä samaan opukseen! Eikä siinä vielä kaikki, vaan mukana on myös tarjouksia laivan baareihin.

Reittikohtaiset kuvastot:


Helsinki - Tallinna Shuttle uusin kuvasto
Helsinki - Tukholma uusin kuvasto
Tallinna - Tukholma uusin kuvasto
Turku - Tukholma uusin kuvasto
22h Baltic Queen uusin kuvasto
Riika - Tukholma uusin kuvasto

Laivojen kaikkien tuotteiden tuotehinnastoja pääset selailemaan TallinkSiljan sivuilta, sinne pääset vaikkapa klikkaamalla tätä linkkiä.

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Onnibusin serkku Superbus Viroon - superedullisia bussimatkoja luvassa

Suomessa on jo jonkin aikaa liikennöinyt Onnibus -niminen bussifirma, joka on mullistanut matkustamisen hinnoittelun ainakin linja-autojen osalta. Kalusto on todella hyvässä ja uudessa kunnossa ja muutenkin kaikki toimii uskomattoman hyvin. Halvimmillaan matkaan pääsee jopa eurolla, joten edullisesta kyydistä voidaan todellakin puhua.



Nyt Viroon on rantautunut Superbus, joka on samaisen skotlantilaisen omistajan omistuksessa. Upporikas miljonääri, Sir Brian Souter tuo saman konseptin tänä kesänä siis Viroon ja kolmelle linjalle. Tallinna - Narva, Tallinna - Pärnu ja Tallinna - Tarto -linjoille tuleva palvelu vetää varmasti puoleensa niin paikallisia kuin turistejakin. Todennäköisesti myös suomalaiset ottavat palvelun avosylin vastaan, vaikka matka Tallinnasta Pärnuun ei maltaita maksa tälläkään hetkellä.


Eniten lähtöjä tulee olemaan Tartuun, jonne matkataan kahdeksan kertaa päivässä. Tarkemmat aikataulut saadaan varmasti vielä heinäkuun aikana.

Tallinna – Tartu – Tallinna (8 lähtöä päivässä, 2 tuntia 40 minuuttia)
Tallinna – Pärnu – Tallinna (5 lähtöä päivässä, 2 tuntia 10 minuuttia)
Tallinna – Narva – Tallinna (4 lähtöä päivässä, 3 tuntia 20 minuuttia)

Ilmeisesti palvelu on alkamassa vasta heinäkuun lopussa, joten tähän kesäsesonkiin se tulee ehtimään vain puolittain. Seuraa tilannetta osoitteessa www.superbus.com

Luonnollisesti myös muut bussiyhtiöt ovat ilmoittaneet lähtevänsä mukaan hintakilpailuun asiakkaista. Nähtäväksi jää mikä yhtiö pystyy nousemaan markkinajohtajaksi kun kortit on jaettu uudelleen.

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Pärnuun? Majoitu mukavasti hotellin sijaan huoneistossa!

Pärnu on ehkä suomalaisille se toiseksi suosituin kohde vierailla Virossa. Pärnu on kesäsesongin ajan todellinen ykköskohde ja usein majoituspaikat käyvät kaupungissa vähiin kun "asukasluku" tuplaantuu. Kesäsesongin jälkeenkin kaupunki tarjoaa mukavaa maisemanvaihdosta, joten nyt on hyvä aikaa varmistaa se oma majoitupaikka reissusi ajaksi.



Yhä suositumpi yöpymistapa on huoneistomajoitus ja yksi parhaiten organisoiduista majoitustarjoajista on Pärnu Majoitus. Pärnu Majoitus tarjoaa erilaisia majoitusvaihtoehtoja aina kahden hengen asunnoista jopa 21 henkilön luksusmajoitukseen. Hinnat per henkilö eivät parhaimmillaan ole todellakaan pahat ja huoneistomajoituksen puolesta puhuu monta asiaa. Jos olet kokeillut, tiedät varmasti ja kartat hotelleja hyvällä omallatunnolla.



Parnumajutus.ee / Parnumajoitus.fi

Omilla kotisivuillaan, www.parnumajoitus.fi, kertoo että huoneisto majoitus on n. 30% edullisempaa kuin hotellissa asuminen.  Ja näinhän se on. Lisäksi huoneistomajoituksiin on mahdollista majoittua suurempikin seurue tai perhe, joten hotellien asettamat rajoitukset eivät ole tässä majoitusmuodossa esteenä. Ja useimpiin asuntoihin voit tuoda myös oman lemmikkieläimesi! Moni hotelli ei ota lemmikkejä edes maksusta vastaan.


Pärnumajoituksen kotisivujen kartan avulla on helppo havaita missä kaikkialla sillä on tarjota vapaita kohteita. Halusitpa nauttia keskikaupungin tunnelmasta, rannan läheisyydestä tai Pärnujoen rannalla vallitsevasta rauhallisesta fiiliksestä, täältä löytyy jokaiselle jotakin.

Varaa huoneisto tai vaikka koko talo:

Pärnumajoituksen kohteiden määrä on tällä hetkellä jo 19 ja lisää tulevaisuudessa varmasti tulee. Kannattaa tarkastaa uudet kohteet viikoittain!


Coral Stay, yksiö kahdelle hengelle, todella hyvässä paikassa.
Villa Sky, kokonainen talo jopa 21 hengelle! Tai varaa vaikka neljälle.
Nice to sea you, asunto lähellä rantaa, jopa kahdeksalle!
Sweet Dreams, asunto neljälle 10 minuutin kävelymatkan päästä keskustasta

Ocean Blue, tilaa jopa neljälle, lähellä Mai-rantaa

Safe Sleep, kaksio neljälle tai vaikka kahdelle.
The River House, talo jopa yhdeksälle Pärnu-joen varrella.
City Break, asunto aivan ytimessä neljälle!

Tropicasa, asunto jopa neljälle, viiden minuutin päässä rannasta.

Sandsugar Stay, yksiö jopa neljälle ihan Mai-rannan läheisyydessä.
Kokomo, kaksio kolmelle tuplasängyllä! Vaivatonta majoittumista.
La Casita, neljän kilometrin päässä Pärnusta, majoitus jopa kuudelle

Metsprii, vartin päässä Pärnu rannasta oleva asunto neljälle.

Liuranna, kolme hirsimökkiä Liu-rannalla, majoittaa yhteensä jopa 18!
Good Morning, kodikas kaksio viidelle henkilölle!

Beach Pad, ranta-alueella sijaitseva asunto neljälle.

Budget Stay, nyt on todella edullinen huoneisto jopa kuudelle.
Summer Pad, pienehkö kesäasunto kolmelle, todella edullisesti.
Downtown, kaupungin sydämessä, asunto seitsemälle.

Asunnoissa on kaksi hintaa, sesonkihinta (kesä-elokuu) ja sesongin ulkopuolinen (syys-toukokuu) hinta. Katso hinnat nettisivuilta, kyseessä siis yö-hinta per asunto, ei hinta per henkilö!


 Varaa oma paikkasi!

Kannattaa toimia nopeasti, sillä parhaat paikat menevät nopeasti. Pärnun kauneudesta voi nauttia pitkälle syksyyn ja talvellakin mahtavat kylpyläpalvelut houkuttelevat turisteja Pärnuun. Missä sinä aiot yöpyä?

 Osallistu kilpailuun!

Pärnumajoitus järjestää myös kilpailun yhdessä Weekend Partyn kanssa, tarjolla on kolmen päivän kisapassi festareille ja majoitus kolmeksi yöksi kahdelle elokuun alussa.. Kannattaa käydä tykkäämässä, jakamassa ja kommentoimassa. Tästä pääset Pärnumajoituksen FB-sivuille.

torstai 25. kesäkuuta 2015

Upeita kuvia Tallinnasta ja Virosta!

Monet ovat varmasti törmänneet tähän upeaan sivustoon jo aiemmin, mutta jaetaan se nyt vielä tätä kautta. Kaupo Kalda niminen henkilö ottaa upeita kuvia ja Kaupo Kaldan kotisivuilla on suorastaan mahtavia otoksia ja interaktiivisia 360 panoraamakuvia.

Osoitteessa www.kaupokalda.com löydät hienon joukon kuvia niin Tallinnasta kuin vähän muualtakin Eestistä ja onpa siellä kuvia hieman kauempaakin.

Panoraama, Tallinna, Kaupo Kalda
Kaupo Kaldan taidetta taivaalta

Varsinkin tämä ylläoleva Tallinna 360 Panoraama kuva on meidän mielestämme mainio! Sivuston mukaan tämä on saatu aikaan yhdistämällä 28 eri kuvaa... wau! Lisää on varmasti tulossa, joten laita sivusto suosikkeihin ja käy vaikka tykkäämässä Kaupo Kalda Photography -Facebook sivuista.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Mahtimajoitusta Tallinnan ytimessä - Old Town Apartment

Tallinnassa on mainiosti vaihtoehtoja hotellimajoittumiseen. Hotellien taso niin hinnan kuin palveluidenkin osalta vaihtelee todella paljon ja tarjontaa riittää. Tallinnassa monet ovat löytäneet myös huoneistomajoitusvaihtoehdot ja tässä yksi lisää:

Old Town Apartment Vanhassa kaupungissa

Old Town Apartment sijaitsee aivan Tallinnan ytimessä, Vanhassa kaupungissa ja vieläpä aivan Raatihuoneen vieressä, osoitteessa Dunkri 2. Jos Vanha kaupunki on sinun juttusi, kannattaa käydä kokeilemassa tämä majoitusvaihtoehto.

Dunkri 2 sijaitsee aivan Raatihuoneen vieressä
Perushinta majoitukselle on 250 euroa per yö ja sillä majoittuu kaksi mukavasti ja kaksi vuodesohvalla. Saimme kuitenkin käsiimme hinnaston, jonka mukaan viikolla pääset yöpymään ja kokeilemaan kyseistä majoitusvaihtoa jopa uskomattoman edullisesti.

Hinnat ovat seuraavat 1-6 hengelle, voimassa toistaiseksi:

Sunnuntai - Maanantai 80,-
Maanantai - Tiistai 80.-
Tiistai - Keskiviikko 80,-

Keskiviikko - Torstai 100,-
Torstai - Perjantai 100,-

Perjantai - Lauantai 150,-
Lauantai - Sunnuntai 130.- 

Varustuksena Old Town Apartmentissa on mm. takka, hiljainen sisäpiha ja silti sijainti on todellakin lähellä Vanhan kaupungin keskeisiä kohteita. Asunto majoittaa siis maksimissaan kuusi henkilöä (neljä kahdessa parivuoteessa ja kaksi vuodesohvalla) ja asunnon sisutus on suoraan keskiajalta, modernein laittein ja toiminnoin. Asunnosta löytyy keittiö, televisio, ilmainen netti, pesukone ja kaikki mitä tasokkaalta majoitusvaihtoehdolta voi olettaakin. Mukava luksusasunto tarjolla nyt melkoiseen tutustumishintaan.

Tsekkaa lisätiedot ja varaa oma majoitus:



sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Tallinnasta pukkaa kauppauutisia

Kauppa näyttää kannattavan Tallinnassakin. Viimsissä avattiin juuri uusi kauppakeskus, jossa sijaitsee mm. Rimi, Maxima, Decora, Benu Apteek ja Peetri Pizza.

Tämän lisäksi Mustallamäellä, osoitteessa Vilde tee 75/77 avattiin uusi Maxima XX -kauppa, joka palvelee suurella valikoimallaan myös suomalaisturisteja.

Isoimmat uutiset löi tiskiin kuitenkin Rocca al Mare, jota aiotaan nyt lähivuosina suurentaa. Jo nyt iso kompleksi tulee saamaan melkoisesti uutta lisätilaa ja tähän on varmasti syynä Ûlemiste -keskuksen vasta valmistunut laajennusosa. Sen myötä Rocca al Mare menetti Tallinnan suurimman kauppakeskuksen tittelin juurikin Ûlemistelle.

Tähän soppaan kun vielä lisätään T1 kauppakeskus jota ollaan suunnittelemassa Peeterburi teen alkuun niin kyllähän ainakin shoppailijalle alkaa olemaan melkoisesti tarjontaa... vaikka onhan sitä jo nyt melkoisesti.

Eikä tässä vielä kaikki, lisää on tulossa...

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Oletko kokeillut? Tilaa Livikon juomat lomalle Viroon!

Livikolla on kieltämättä oivallinen valikoima alkoholituotteita nettikaupassa. Kaiken lisäksi hintavertailuissa se pesee todella monen kaupan hinnat, ja uudistettu verkkokauppa tarjoaa mainiot mahdollisuudet vertailla eri tuotteita ja mahdollisia täyttökohteita.

 Tiesithän että Liviko toimittaa tuotteita myös eri osoitteisiin, mutta valitettavasti vain Virossa. No aika moni meistä tietty lomailee kesän aikana Virossa, joten olisiko helppoa tilata juomat lomaosoitteeseen? Toki juomat voi tilata vaikkapa lähimpään Smart-post automaattiin Virossa, ja se lieneekin ihan hyvä vaihtoehto jos kesäkalenteri on suunniteltu jo melkein minuuttiaikataululle.

Oletko jo kokeillut? Toimitus on testannut palvelua Viron puolella pakettiautomaattiin ja tsadam! siellähän ne tilatut tuotteet ja ennakkoon maksetut juomat odottivat janoista matkaajaa. Mitään isoa settiä ei nyt kokeiltu, mutta homma toimi kuin se kuuluisa junan vessa. Tilaus, maksu ja haku. Yksinkertaista.

Nyt arvon lukijat saatte vielä yhden lisäsyyn tilata ja kokeilla Livikon oivaa palvelua. Varsinkin jos lomailette juhannuksen aikaan Tallinnassa, Pärnussa tai Virossa ylipäätään. Nimittäin Livikon kesäkuun tarjouksen, jos teet oman tilauksen ja maksat sen päivämäärien 11. - 17.6. välillä ja luovutuspäiväksi 22.6., saat tuon kuljetuksen ilmaiseksi! Ja tämä koskee koko Viroa! Jos esimerkiksi olet Pärnussa 22.6., tilaa juomasi ennakkoon Livikon nettikaupasta ja nauti mukava Juhannus Virossa.

Tsekkaa lisätiedot Livikon sivuilta ja kahlaa valikoimaa läpi. Muista myös tarkastaa Livikon mainio katalogi, jossa ihailtavaa riittää senkin edestä. Ja tee tilaus siis aikavälillä 11.-17.6. niin saat kuljetuksen Virossa tuotteillesi täysin ilmaiseksi. Muista tsekata myös muut Liviko-tarjoukset, joukossa varsin edullisia tarjouksia joita ei vaan voi olla hyödyntämättä!

Muista että Virossa kuljetusliikkeet viettävät Juhannusta 23.-24.6., joten silloin ei tavarat liiku.


lauantai 6. kesäkuuta 2015

Vain Elämää - virallinen kisakatsomo Eckerö Linellä!

Jo perinteiseen tapaan Eckerö Line järjestää syksyllä kisakatsomon M/S Finlandia -aluksellaan. Ja kyseessähän on tietenkin huippusuosittu Vain Elämää -sarja, joka ponkaisee nyt jo kolmannelle kaudelleen. Ihan ei artistivalinnoissa ole ylletty kahden ensimmäisen kauden tasolle, mutta hei, ennakkoluulot pois, mainio kausi varmasti tulossa. Jotenkin jo odottaa sitä hetkeä kun Pave "Mul on jano" Maijanen täräyttää JVG:tä... Tuleeko sieltä "Pienissä häissä" vai ehkäpä "Tuulisii"? Tuskin maltamme odottaa, vai mitä?

Vain Elämää, Eckeröline, Kisakatsomo, Tallinna
Varaa matka oman suosikkisi reissulle vielä kun tilaa on!

No mutta asiaan. Eckerö Line tekee Vain Elämää -faneille taas upean jutun ja tuo virallisen kisakatsomon taas laivalleen. Vuorotellen artistit tuodaan M/S Finlandian Bar Nosturin Elämää laineilla lavalle esiintymään ja perjantaisin laivan kokousosastolle rakennetaan fanikatsomo ja muutenkin hommaa uudistetaan. Kisakatsomot alkaen 18.9., jolloin luvassa on ensimmäinen jakso tämän kauden Vain Elämää -sarjaa.

Vain elämää -ohjelman esityspäivät Nelosella ovat:

Nelonen 18.9. perjantai Virve Rostin päivä 
Nelonen 25.9. perjantai VilleGallen päivä 
Nelonen 2.10. perjantai Maija Vilkkumaan päivä 
Nelonen 9.10. perjantai Antti Tuiskun päivä 
Nelonen 16.10. perjantai Anssi Kelan päivä 
Nelonen 23.10. perjantai Sannin päivä 
Nelonen 30.10. perjantai Pave Maijasen päivä 
Nelonen 6.11. perjantai Yhteisilta

Nyt onkin mainio aika ja paikka varata vaikkapa se oma pikkujouluristeily itselle, kaverille tai isommalle kaveriporukalle. Päivämääriähän riittää Juhannuksesta jouluun, mutta jos näitä suosiotaan varmasti nostavia artisteja haluaa livenä laivalla kuulla, niin kohta varauksia sisään.

Nämä paikat menevät ensiksi:

M/S Finlandia 10.10. lauantai - Pave Maijanen
M/S Finlandia 22.10. torstai - JVG
M/S Finlandia 29.10. torstai - Maija Vilkkumaa
M/S Finlandia 5.11. torstai - Anssi Kela
M/S Finlandia 19.11. torstai - Antti Tuisku
M/S Finlandia 26.11. torstai - Vicky Rosti
M/S Finlandia 3.12. torstai - Sanni

Varaa oma paikkasi Eckerölinen kisakatsomoon! Hinnat alkaen 34 euroa, Hinta sisältää laivamatkat, pääsyn Vain Elämää -katsomoon, paikan Loungesta, suolaista ja makeaa purtavaa sekä oluet, viinit ja virvoitusjuomat hanasta. Ovet Loungeen avautuvat klo 19.30. Vain elämää -ohjelma näytetään kokouskeskuksessa illalla Tallinna-Helsinki -laivamatkalla, joten tämä miniristeily on varattavissa vain lähdölle klo 15.30 Helsingistä.


tiistai 2. kesäkuuta 2015

Siiderilaatikot ja suosituimmat siiderit hintavertailussa!

Tallinnasta ja virolaisista nettikaupoista saa erilaisia siidereitä paljon edullisemmin kuin Suomesta. Laivalta ostettaessa ja Tallinkin Pre-Order palvelusta ostettaessa ei pantteja tule hintoihin lisäksi, mutta monella muulla kaupalla pantit tulevat vasta kassalla lisäksi hintaan. VironViina, Viinahuuto ja Viinakauppa nettikauppakolmikko ilmoittaa hinnat netissä, mutta ainoastaan Viinahuuto ei ilmoita pantteja suoraan hinnassa.



Näiden nettikauppojen hinnat ovat hieman kalliimpia kuin monen kivijalkakaupan, mutta hintaero on melkoisen pieni, kun ajatellaan sitä että näillä kivijalkakaupoilla ei ole mahdollisuutta toimittaa tuotteita edes postikulujen kanssa asiakkaan kotiin. Tallinnassa on toki kiva käydä, mutta jos vähänkin kiirusta pitelee, niin kivahan ne on kotiin tilata. Puhumattakaan siitä että et ihan eteläisemmässä Suomessa asustele.

Puhtain paperein, eli ilman "punaisia" eli kalliimpia tuotteita selvisi moni firma, Liviko, AlkoTraz, Superalko ja Sadamamarket etunenässä. Monien kivijalkamyymälöiden kohdalla huomiota herätti se, että valikoima on todella laaja, eri siiderikoreja löytyi 12 - 25, joten valinnan varaa riittää. Tallink Pre-Order oli ainoa paikk amistä sai hinnastojen mukana Golden Capin Extra Dry ja Orange siidereitä. Ja varsin edullisiin hintoihin.

Nettikaupoista VironViina oli selkeästi edullisin, joskin 11 tuotteen siiderivalikoima hävisi etenkin Viinhuuto-sivustolle. Viinakauppa.eu oli jokaisella tuotteellaan kallein, mutta kompensoi sitä edullisilla postituskuluilla. Kaikki riippuu vähän kaikesta ja niin poispäin.

Yksittäispullojen vertailua

Otimme vertailuun myös muutamia suosituimpia yksittäispulloja, mutta erot eivät näissä järkyttävän suuria olleet. Jotkut kaupat tarjoavat myös kuuden pullon pakkauksia, joilla hinta voi olla vieläkin edullisempi. Tarjouksia kannattaakin tarkkailla, niissä säästää pitkän pennin.

Prisma osoittautui yllättäen yksittäispullojen suurimmaksi tarjoaksi ja pääosin ihan edulliseen hintaan. Hyvänä kakkosena tuli Alkopörssi, tosin hinnat olivat hieman kalliimmat kuin Prismassa.

Usealla kaupalla on paljonkin erilaisia siiderituotteita myynnissä ja tässä vain osa niistä. Tsekkaa siis hinnastot ennen ostoksia vaikkapa Tallinna Tutuksi -sivuston kautta ja kokoa oma ostoslista etukäteen.

Siirry tästä Siiderihintojen vertailuun (Päivitetty 2.6.2015)

Kesäkuun Baltic Guide on täällä!

Toukokuu vaihtui kesäkuuksi ja sehän tietää sitä että uusin Baltic Guide on taas nettissä ja telineissä Helsingin ja Tallinnan satamissa. Kesäkuun Baltic Guide tarjoaa jälleen mukavasti erilaisia juttuja rakkaasta etelänaapurista ja tietenkin lehdessä paljon tarjouksia ja mainoksia eri paikkoihin. Kannattaakin tutustua lehteen etukäteen jos olet menossa päiväristeilylle Tallinnaan, hotellimatkalle muuten vaan Viroon tai sitten hieman pidemmäksi aikaa etelänaapuriimme lomailemaan.

Tässä, Kesäkuu 2015 Baltic Guide lehdessä on mm. asiaa kesätapahtumista ja juhannusperinteistä ja tietenkin kesäjuomatestiä. Tsekkaa koko paketti tästä:

Baltic Guide kesäkuu, Baltic Guide Tallinna, Tallinna Guide
Baltic Guide kesäkuu 2015

Klikkaa kuvaa ja pääset lukemaan Baltic Guide 06/2015 netissä!