perjantai 27. toukokuuta 2016

Länsisataman remontti etenee - henkilöautojen check-in paikka vaihtuu 30.5.2016

Helsingin Länsisatamaan rakennetaan parhaillaan uutta ja uljasta terminaalirakennusta eli Länsiterminaali 2:sta. Rakentaminen on nyt edennyt siihen pisteeseen että henkilöautojen check-in paikka muuttuu, mutta vain hieman. Paikka on hieman etelämpänä, eli tulevan terminaalirakennuksen luona aivan Jätkäsaaren kärjessä. Eli kaikki autolla päiväristeilylle Tallinnaan tai hotellimatkalle Viroon matkaavat pääsevät jo nyt kokemaan uutta uuden Check-inin myötä.Opasteet paikalle ovat varsin hyvät, joten eipä eksyä oikein pääse jos on entiseenkin paikkaan löytänyt. Edelleen ajetaan laivaan melkoisen työmaan läpi, mutta eiköhän jo vuoden päästä olla ihan eri meiningeissä.

Kuva www.portofhelsinki.fi
Muutos tapahtuu maanantaina 30.5.2016 ja samalla myös raskaan liikenteen reitti ja portti vaihtuu. Uudet lähtöselvityskopit on rakennettu niin että ne palvelevat aina kuljettajan puolelta ja näitä koppeja voi käyttää kaikki Länsiterminaalista liikennöivät laivayhtiöt. Kaistoja tulee yhteensä 11, joka on yksi enemmän kuin aikaisemmin.

Vuoden 2017 puolella on tarkoitus ottaa automaattiset lähtöselvitykset autokaistoilla käyttöön ja tämä todennäköisesti nopeuttaa vielä entisestään ajoneuvojen kanssa liikennöivien lähtöselvitystä.

Kuva www.portofhelsinki.fi


Helsingin Sataman julkaiseman pdf-kartan löydät tästä linkistä. Helsingin Sataman julkaisman jutun pääset lukemaan tästä linkistä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti