sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Lävistys Tallinnasta - Piercing.ee

Body Piercing eli lävistykset ovat kasvattaneet varsinkin nuorten keskuudessa viime aikoina rajusti suosiotaan. Ja miksei myös hieman varttuneidenkin keskuudessa. Meiltäkin on kyselty vinkkejä mistä Tallinnasta kannattaisi moinen hankkia ja mikä on hintataso. Saimme kysymykseen useammasta eri lähteestä samoja lävistysstudioiden nettiosoitteita ja tässä yksi niistä, joita kovasti meille suositeltiin:


Lävistykset Tallinnasta - Piercing.ee

Body Piercing - Piercing Shop - Studio sijaitsee Tallinnan Vanhankaupungin itäpuolella, osoitteessa Paldiski mnt 33. Tästä pohjoiseen on trendikäs kaupunginosa Telliskivi, joten samalla reissulla voi vierailla tässä mainiossa kaupunginosassa haistelemassa vähän uusia Tallinnan tuulia Vanhan kaupungin sijaan. Tallinnan Raatihuoneelta kävellen tähän on matkaa vajaa pari kilometriä, satamista matkaa tulee hieman vajaa kolme kilometriä. Taksilla paikan päälle pääsee varsin nopeasti ja edullisesti.



Nettiosoitteessa piercing.ee löytyy suomenkieliset kotisivut. Toki sivut on myös viroksi, englanniksi ja venäjäksi, joten kielimuurista homma ei jää kiinni. Avoinna studio on maanantaista perjantaihin kello 11-18 ja viikonloppuisin vain ajanvarauksesta. Eli jos olet suuntaamassa Tallinnaan ottamaan lävistystä viikonlopun aikana, kannattaa tuo ajanvaraus tehdä...

Sivuilta löytyy myös hinnastoa ja se tässä alapuolella:



Tutustu Piercing.ee sivuihin ja varaa oma aika omalle lävistyksellesi. Tai yllätä vaikka ystäväsi ja tee Tallinnan ostosmatkasta ikimuistettava kokemus! Tutustu myös sivuilta lävistysten hoito-ohjeisiin ja oppaisiin!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti