tiistai 23. toukokuuta 2017

Autolla Viroon? Varaudu tietöihin ja nopeuskameroihin

Bussilla ja etenkin omalla autolla Viroon matkustaminen on ollut valtavassa kasvussa. Tänä kesänä tullaan jälleen lyömään uusia ennätyksiä henkilöautojen määrässä, kiitos laajentuneen kapasiteetin ja suomalaisten innokkuudesta autoilla Virossa.

Tiet ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa, osittain tai jopa kokonaan paremmassa kunnossa kuin Koti-Suomessa. Tallinnasta Pärnuun pääsee nopeasti eikä siitä Latvian puolellekaan montaa kymmentä kilometriä ole. Moni käy täyttämässä peräkontin jo nyt Latvian puolella viimeistään paluumatkalla, siellä päin kuin muutenkin ollaan.

Autoilijan avuksi on olemassa erilaisia nettisivuja joilla kerrotaan mitä kaikkea pitää autoissa olla Virossa mukana, mutta perusvarustuksella selviää, muutamia erikoisuuksia lukuunottamatta. Monenko autosta löytyy pyöräkiilat? 

Virossa kesä tietää myös sitä että teitä korjataan kovaa vauhtia ja Tallinnassa katutöiden määrä on taas runsasta. Myös isoimmilla teillä voi joutua odottelmaan tovin jos toisenkin, siksi ei kesälomalla kannata laittaa aikatauluja liian kireiksi. Olevia ja tulevia tietöitä voi tarkkailla vaikkapa tekstimuotoisesti täältä Maantieinfon sivulta tai toisaalta. 

Visuaalisesti hyvän kuvan Tallinnan tietöistä saa sivulta Tallinn Operatiivinfo.


Koko Viron voimassa olevat tietyöt löytyvät puolestaan Tarktee -sivuston kautta. Zoomattavan kartan avulla paikat löytyy mukavan tarkasti ja tietää mitä tuleman pitää. 


Googlen reaaliaikainen ruuhkakartta on myös mainio apuväline kaikille matkailijoille. Tämän avulla väistetty useampi pullonkaula. 


Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä vinkkinä Viron nopeuskameroiden sijainti kartalla, varsinkin tiet Tarttoon ja Pärnuun on pommitettu aika kivasti. Nämähän saa vaikka navigaattoriin tai kännykän GPS-sovellukseen, mutta hyvähän näitä on hieman etukäteen tutkailla.


Ja linkki zoomattavaan karttaan löytyy täältä. http://tanel.jairus.ee/kiiruskaamerad.html Lisää näistä kameroista voit lukea tämän linkin kautta. Osa mittaa vauhdit kummastakin suunnasta joten...

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti