torstai 11. helmikuuta 2016

Tallinna viinalaatikko hintavertailu päivitetty!

Ministeri Rehula antoi tänään oman selvityksensä, jonka perusteella alkoholilakia tullaan muokkaamaan. Tässä Valtioneuvoston uutinen ja sitten Ylen vastaava. Kannattaa lukea.

Viinejä ei näillä näkymin ole sitten kauppoihin tulossa ja muutenkin monopolin asemaan ei ole tulossa merkittäviä muutoksia. No, tämähän tietenkin tietää hyvää laivayhtiöille ja Tallinnan viinakaupoille, tavara kun on huomattavasti halvempaa tuossa Etelä-Helsingissä kuin maamme alkoissa ja mietojen juomien osalta kaupoissa ja kioskeissa.

Ihan tämän uutisen kunniaksi päätimme päivittää Tallinnan viinakauppojen viinalaatikoiden hintavertailun. Siihen pääset klikkaamalla tämän artikkelin lopussa löytyvää kuvaa. Sehän on nyt selvä että Alkon valikoima ei pärjää laajuudessaan näille Tallinnan vastaaville valikoimassa ja vielä vähemmän hinnassa. Hyvänä esimerkkinä mm. Finlandia Vodka 40% muovipullo, joita SuPerAlkosta saa kymmenen kappaletta tarjouksessa hintaan 69,90 euroa. Samainen satsi maksaa Alkossa 169,80 euroa. Kummasta sinä ostaisit? Ja näin on melkein kaikkien tuotteiden kohdalla jotka löytyvät Alkosta ja Tallinnasta / Tallinnan laivoilta.

Muutama asia pisti todella silmään vertailua päivittäessä:
- Yli 40 vodkalaatua joilla on tarjota puolen litran muovinen vodkapullo tai mäyräköira. Hintavertailussa lihavoituneet ja alleviivatut hinnat on otettu kertomalla yhden pullon hinta kymmenellä jolloin on saatu "mäyräkoira".
- Todella suuria hinnaneroja, jopa kymmeniä euroja naapurikauppojen välillä.
- Viron Viina ja Viinahuuto kauppojen hinnat ovat hieman korkeampia, mutta minkä arvon annat sille että voit tilata juomat jopa kotiovelle?
- Edullisin viiden litran mäyräkoira löytyy Livikosta, Ekstra Viin 40% maksaa 54,99 euroa.
- Viking Linen vodkat ovat todella kalliita.
- Isoin valikoima SuPerAlkolla, kaikilla kaupoilla paljon yksittäisiä lasipulloja myynnissä.
- Suosituimpia viinoja ovat Saaremaa ja Viru Valge mäyräkoirat
- Kullinoka Viin 40%, en tiedä uskaltaako edes maistaa?

Tästä hintavertailuun:




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti