Toinen suuri kauppakeskus tulee valmistumaan Pohjois-Tallinnaan, Koplin alueelle. Arsenal-nimellä lanseerattava kauppakeskus palvelee mainiosti myös suomalaisturisteja. Tutustu tämän vuoden aikana valmistuvaan kauppakeskukseen tästä.
maanantai 29. helmikuuta 2016
Tallinnaan lisää kauppakeskuksia - vieläkö mahtuu?
Tallinnassa avattiin 12.2.2016 Mustamäe Keskus, mutta lisää on jo tulossa. Monet ovat varmasti huomanneet Ülemiste Keskuksen viereen, radan toiselle puolelle rakennettavan T1 -kauppakeskuksen rakennustyömaan ja monet muut rakenteilla olevat rakennukset. Näihin projekteihin pääsee tutustumaan upeasti Google Maps -karttasovelluksen kautta, jonka esittelimme jo viime vuoden puolella. Lue juttu tästä.
Vuoden 2017 aikana on tarkoitus valmistua T1-nimellä kulkeva kauppa- ja huvikeskus, johon pääset tutustumaan tästä linkistä. Tallinnan uutta keskustaa rakennetaan kovaa vauhtia tuolle suunnalle, suunnitelmissa on mm. uutta paraatitoria ja isoja juttuja lähelle lentokenttää. Miten kyseinen T1 tulee sitten pärjäämään, vieressä kun on Tallinnan tämän hetken suurin ostoskeskus, Ülemiste Keskus.
Toinen suuri kauppakeskus tulee valmistumaan Pohjois-Tallinnaan, Koplin alueelle. Arsenal-nimellä lanseerattava kauppakeskus palvelee mainiosti myös suomalaisturisteja. Tutustu tämän vuoden aikana valmistuvaan kauppakeskukseen tästä.
Tähän kun lisätään vielä Norde Centrumin laajennus, loppusuoralla oleva uusi Casinohotelli Tallinnassa, satama-alueen uudistukset ja monet muut rakenteilla ja suunnitteilla olevat kohteet, niin voidaan todeta että Tallinna todella rakentuu vauhdilla!
Toinen suuri kauppakeskus tulee valmistumaan Pohjois-Tallinnaan, Koplin alueelle. Arsenal-nimellä lanseerattava kauppakeskus palvelee mainiosti myös suomalaisturisteja. Tutustu tämän vuoden aikana valmistuvaan kauppakeskukseen tästä.
keskiviikko 24. helmikuuta 2016
TallinkSilja tarjouskuvastot maalis- ja huhtikuu 2016
TallinkSilja on jälleen julkaissut hieman etukäteen tulevat tarjouskuvastot eri reiteille. Tuttuun tapaan joka reitti on saanut siis oman julkaisunsa ja hinnat sekä valikoimat hieman eroavat toisistaan. Nämä katalogit kannatta kuitenkin vilkaista jos olet menossa päiväristeilylle tai hotellimatkalle Tallinnaan tai vaikkapa Tukholmaan. Tsekkaa myös oma katalogi Baltic Queenille. Mukana on myös tarjouksia Club One -asiakkaille niin laivan myymälöissä kuin laivojen baareissakin.
Lehdistä löytyy myös uutuustuotteita ja ainakin kaikille ginin ystäville mukavia uutisia, sillä maailman parhaaksikin giniksi valittu Kyrö Napoue 48 tekee debyytin TallinkSiljan valikoimiin. Hinta on nelisen euroa edullisempi kuin Alkossa, kuinkas muuten:

Reittikohtaisiin tarjouskatalogeihin pääset näistä linkeistä.
Voimassa maaliskuun 1. - 30. huhtikuuta 2016.
Helsinki - Tallinna Shuttle alukset
Helsinki - Tallinna Baltic Queen
keskiviikko 17. helmikuuta 2016
Viking Line XPRICE kuvasto 17.2. - 30.4.
Viking Line on jälleen julkaissut oman tarjouskataloginsa Helsingin ja Tallinnan välille. Tarjolla on jälleen mainioita tarjouksia, jotka luonnollisesti päihittävät maahinnat ainakin Suomen puolella. Hintavertailua kannattaa näissäkin tapauksissa tehdä, sillä päivitettyjen hintavertailujen suhteen Viking Line osoittautui yllättävän kalliiksi paikaksi ostaa kirkkaita juomia.
Itse kuvastoa pääset selaamaan tästä linkistä. Mikäli olet Viking Linen XPRS-aluksella matkaamassa tästä päivästä huhtikuun loppuun, tsekkaa ainakin seuraavat huipputarjoukset. Kannattaa myös liittyä Viking Clubin jäseneksi jos et sitä vielä ole, sillä katalogissa on tarjouksia pelkästään Viking Clubilaiselle.

Mikäli olet suuntaamassa Punaisilla Laivoilla Tukholmaan, niiden linjojen tarjouskuvastoa voit katsastaa tästä linkistä.
torstai 11. helmikuuta 2016
Tallinna viinalaatikko hintavertailu päivitetty!
Ministeri Rehula antoi tänään oman selvityksensä, jonka perusteella alkoholilakia tullaan muokkaamaan. Tässä Valtioneuvoston uutinen ja sitten Ylen vastaava. Kannattaa lukea.
Viinejä ei näillä näkymin ole sitten kauppoihin tulossa ja muutenkin monopolin asemaan ei ole tulossa merkittäviä muutoksia. No, tämähän tietenkin tietää hyvää laivayhtiöille ja Tallinnan viinakaupoille, tavara kun on huomattavasti halvempaa tuossa Etelä-Helsingissä kuin maamme alkoissa ja mietojen juomien osalta kaupoissa ja kioskeissa.
Ihan tämän uutisen kunniaksi päätimme päivittää Tallinnan viinakauppojen viinalaatikoiden hintavertailun. Siihen pääset klikkaamalla tämän artikkelin lopussa löytyvää kuvaa. Sehän on nyt selvä että Alkon valikoima ei pärjää laajuudessaan näille Tallinnan vastaaville valikoimassa ja vielä vähemmän hinnassa. Hyvänä esimerkkinä mm. Finlandia Vodka 40% muovipullo, joita SuPerAlkosta saa kymmenen kappaletta tarjouksessa hintaan 69,90 euroa. Samainen satsi maksaa Alkossa 169,80 euroa. Kummasta sinä ostaisit? Ja näin on melkein kaikkien tuotteiden kohdalla jotka löytyvät Alkosta ja Tallinnasta / Tallinnan laivoilta.
Muutama asia pisti todella silmään vertailua päivittäessä:
- Yli 40 vodkalaatua joilla on tarjota puolen litran muovinen vodkapullo tai mäyräköira. Hintavertailussa lihavoituneet ja alleviivatut hinnat on otettu kertomalla yhden pullon hinta kymmenellä jolloin on saatu "mäyräkoira".
- Todella suuria hinnaneroja, jopa kymmeniä euroja naapurikauppojen välillä.
- Viron Viina ja Viinahuuto kauppojen hinnat ovat hieman korkeampia, mutta minkä arvon annat sille että voit tilata juomat jopa kotiovelle?
- Edullisin viiden litran mäyräkoira löytyy Livikosta, Ekstra Viin 40% maksaa 54,99 euroa.
- Viking Linen vodkat ovat todella kalliita.
- Isoin valikoima SuPerAlkolla, kaikilla kaupoilla paljon yksittäisiä lasipulloja myynnissä.
- Suosituimpia viinoja ovat Saaremaa ja Viru Valge mäyräkoirat
- Kullinoka Viin 40%, en tiedä uskaltaako edes maistaa?
Tästä hintavertailuun:

keskiviikko 10. helmikuuta 2016
Mustamäe Keskus - Tallinnan uusin kauppakeskus aukeaa perjantaina 12.2.2016
Tallinnan Mustallemäelle, A.H. Tammsaare teen ja Mustamäeteen kulmaan avataan perjantaina 12.2.2016 kello 14:00 Tallinnan uusin kauppakeskus. Kokonsa puolesta kyseinen kauppakeskus ei kilpaile Ülemiste -keskuksen tai Rocca al Maren kanssa, mutta mielenkiintoisia kauppoja on tarjolla monelle suomalaiselle tuttujen katujen varrella. Virallinen osoite on Tammsaare tee 104 a.
Kauppakeskuksessa sijaitseva Rimi on auki klo 8-22, muut kaupat 10-21 ja ruokapaikat 10-22.
Kauppakeskuksesta löytyy myös MyFitness-kuntoilukeskus ja Apollo elokuvateatteri. Katso kaksikerroksisen tarkempi pohjapiirrustus klikkaamalla kuvaa.

Rimin lisäksi Mustamäe Keskuksessa on Apollo kirjakauppa, Apotheka, Arte Tre, Bio Market, City Alko, Cybershop, Fashionkids, Fix Indeed, Instrumentarium, Jahonts, Juku Mänguasjaksekus, Kingaprof, L'Cosmetics, Makeupexpress, Mikki ja Minni, Mini Hippy, Miss Lora, Nuputaja, Pereoptika, Popsport, Puhastuskeskus, R-kiosk, Rikets Lilled, Rocca al Mare Ilukeskus, Sokisahtel, Sport is Life, Toonekurg, Urr & Nurr ja Weplay!,
Ravintoloita, niitä riittää myös. Yksi merkittävimmistä taitaa olla Mack Bar-B-Que, joka saa näin ollen kolmannen ravintolan Tallinnaan. Tämän lisäksi murua rinnan alle saa: Blender, Chopsticks, Gustav Cafe, Lido, Little India, Lotte Kohvik, New York Pizza, Silk Sushi, Subway ja Vardas.
Kauppakeskuksesta löytyy myös MyFitness-kuntoilukeskus ja Apollo elokuvateatteri. Katso kaksikerroksisen tarkempi pohjapiirrustus klikkaamalla kuvaa.
maanantai 8. helmikuuta 2016
Ystävänpäivän juhlajuomat Livikosta
14.2., kuulostaako päivämäärä tutulta? Jep, kohtahan se taas on, kaikkien aikojen imelin ja pinkein päivä, ystävänpaivä eli Valentines Day. Miten aiot juhlistaa tuota päivää? Laitatko tekstarin kaverille vai rohkenetko jopa heittää Whatsup -viestillä? Mitäs jos kutsuisit ystäviä kylään ja herkuttelisitte vaikkapa pinkkipäällisisillä Berliininmunkeilla ja kuohuvalla? Vai haluatko antaa lahjan jonka ystävä muistaa pitkään?
Livikon valikoimassa on muutama erinomainen tarjous juuri tähän kohtaan. Jos olet menossa ennen ystävänpäivää vielä Tallinnaan tai punot juonia jo ensi vuoden ystävänpäivään, kannattaa tsekata nämä tarjoukset Tallinnasta. Ystävä on ystävä vuoden jokaisena päivän, joten mikset voisi antaa ystävälle lahjaa vaikkapa 14.3.? Tai ihan minä päivänä tahansa. Todettava on myös se, että vaikka kuinka hyvää juomaa on tarjolla, niin paremman makuista se on hyvässä seurassa. Ainakin melkein joka kerta.
Livikon valikoimasta löytyy esimerkiksi seuraava viiden sakki, jota voi suositella kenelle tahansa ystävälle joka on jo täysi-ikäisyyden portit ohittanut. Eikä laatutavara ole nyt edes hinnalla pilattu, tsekkaa hinnat kuvn alapuolelta, samassa löydät myös linkin näihin nektareihin:
I Heart Zinfandel Rose - roséviini, 4,49e pullo
I Heart Merlot - punaviini, 4,49e pullo
Cosmopolitan Diva -kuohuviini, 2,90e pullo
Freixenet Carta Nevada Semi Seco - kuohuviini, 5,49e pullo
Gancia Asti - kuohuviini, 7,35e pullo
Kieltämättä valikoima sopii etenkin naisille, mutta eiköhän tuosta voi miehetkin hörppiä. Melkein äijälle kuin äijälle sopii kutienkin viskeistä vaikkapa Lagavulinin 16v puteli, joka Alkossa maksaa melkein 76 euroa. Livikossa samainen puteli maksaa 54,45e. Kiitos tästä ystävänpäivälahjasta!

Ehkä kuitenkin se imelin pullo Livikon valikoimasta on Falima Heart Strawberry -likööri, jossa ainakin pullon ulkomuota sopii ystävänpäivän herkutteluun todella mukavasti. Vai mitä? Espanjalaista nektaria pääset ennakkotilaamaan Livikon valikoimasta tästä.
lauantai 6. helmikuuta 2016
Voita kaksi lahjakorttia Tallinnaan!
Tallinna tutuksi sivuston Facebook-sivuilla on käynnissä kilpailu, josta voi voittaa kaksi lahjakorttia Tallinnaan Eckerölinellä. Allaolevan tekstin löydät Tallinna tutuksi Facebook -sivuilta ja osallistuminen arvontaan ei voisi juurikaan helpompaa olla...
KILPAILU! Onko suunnitelmissa piipahtaa Tallinnassa ennen maaliskuun loppua? Tykkäämällä (1 arpa), jakamalla (1 arpa) tai kommentoimalla (1 arpa) tätä postausta voit voittaa kaksi (2) kappaletta Eckerö Linen lahjakortteja, jotka oikeuttavat päiväristeilyyn tai meno-paluumatkaan Helsinki-Tallinna välillä. Lahjakortit ovat voimassa 31.3.2016 asti. Kilpailun voittaja julkistetaan Tallinna Tutuksi Facebook sivulla ystävänpäivänä 14.2.2016.
Kisan säännöt:
- Järjestäjä: Tallinna Tutuksi -sivusto
- Palkinto: Kaksi (2) kappaletta Eckerölinen lahjakortteja, jotka oikeuttavat yhden hengen meno-paluumatkaan tai päiväristeilyyn Tallinnaan. Palkinnot toimitetaan voittajalle postitse. Palkinnon arvo riippuu matkustusajankohdasta. Tarkemmat tiedot osoitteesta www.eckeroline.fi
- Voittajan arvonta suoritetaan 14.2.2016 tätä postausta kommentoineiden, jakaneiden ja siitä tykänneiden kesken.
- Voittajaan ollaan henkilökohtaisesti yhteydessä arvonnan jälkeen Facebook-viestillä ja palkinnot toimitetaan voittajalle postitse.
- Facebook ei sponsoroi, suosittele tai hallinnoi kilpailua eikä se liity millään tavalla itse Facebookiin.

keskiviikko 3. helmikuuta 2016
Viron parhaat ravintolat 2016 Baltic Guide
Helmikuun Baltic Guiden välissä ilmestyi mukava opas Viron parhaisiin ravintoloihin. Opuksessa on pieni esittely jokaisesta ravintolasta ja löytyypä lehdestä myös kartta ja yhteystiedot. Viron 50 parasta ravintolaa löydät sivuiltamme erillisestä jutusta.
Pieni varoituksen sana on paikallaan, opusta selatessa tulee välitön nälkä ja tekee mieli lähteä murkinoimaan lahden taakse Tallinnaan. Lukaise opus siis omalla vastuulla. Blogitoimituksella ei ihan kaikista näistä ravintoloista ole ainakaan toistaiseksi kokemusta, mutta kyllä näitä ja montaa muuta ravintolaa voi suositella melkein kenelle tahansa nälkäiselle Viron matkaajalle.
Menitpä sitten päiväristeilylle tai hotellimatkalle Viroon ja Tallinnaan, aina on tarjolla erinomaisia makuelämyksiä. Tästä opuksesta saat mukavan alkusysäyksen Tallinnan makumaailmaan, mutta muista että Tallinnassa on paljon erilaisia ravintoloita joita kannattaa kokea. Ja rohkeasti kokeilemaan menuja myös Vanhan Kaupungin ulkopuolelle!

maanantai 1. helmikuuta 2016
Baltic Guide helmikuu 2016
Oletko matkaamassa helmikuussa 2016 Tallinnaan tai oletko muuten vain kiinnostunut siitä mitä Tallinna ja Viro voisi sinulle tarjota? Kaikkien etelänaapuriin matkaavien suosikkilehti on jälleen ilmestynyt, helmikuun ensimmäisen päivän kunniaksi.
Tällä kertaa lehdessä on mm. erilaisia talvilomavinkkejä ja erinomaisia tarjouksia Tallinnaan. Nappaa oma lehtesi terminaalista tai lue lehti klikkaamalla allaolevaa Baltic Guide helmikuu 2016 kansikuvaa. Toki pääset lukemaan lehteä myös tästä linkistä. Tsekkaa arvokkaat vinkit ja tarjoukset Tallinnaan ennen päiväristeilyä tai hotellimatkaa Tallinnaan.

Tilaa:
Blogitekstit
(
Atom
)