Drop Down MenusCSS Drop Down MenuPure CSS Dropdown Menu

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Baltic Guide Syyskuu 2016 lukupaketti julkaistu!

Elokuu vaihtuu pian syyskuuksi ja syyskuinen Baltic Guide on jo luettavissa netissä. Lehdessä taas paljon erilaisia tarjouksia Tallinnaan ja mainioita artikkeleita erikoisoluista virolaisen muotoilun historiaan ja nykypäivään. Tsekkaa myös asuntovuokrauksen ABC ja suunnittele vaikkapa matka koko porukalle Viroon! Nyt kannattaa viimeistään varata pikkujoulumatka Tallinnaan tai muualle Viroon, joten sen puolesta kannattaa pitää kiirettä.

Baltic Guiden voit napata mukaasi laivaterminaaleista tai sitten voit lukea lehden sähköisesti. Baltic Guide Syyskuu 2016 löytyy tästä linkistä tai klikkaamalla alapuolista kansikuvaa. Mukavia lukuhetkiä!


maanantai 29. elokuuta 2016

Tallinna saa oman KFC-ravintolan!

KFC eli Kentucky Fried Chicken ravintola on tulossa kovaa vauhtia Baltiaan ja Viroon. Tallinnan tulevaan upouuteen T1-kauppakeskukseen sijoittuva KFC tulee PizzaHutin mukana nyt ryminällä Tallinnan pikaruokamarkkinoille. Ryminää joudutaan kuitenkin vielä odottelemaan varsin pitkään, sillä aikaisintaan ravintola aukaistaan vuoden 2018 keväällä kun T1-ostoskeskus valmistuu Ûlemistelle. Luvassa on 50 000 neliötä ostosparatiisia aivan Ûlemiste-keskuksen viereen, toivottavasti asiakkaita riittää Tallinnan kaikkiin ostoskeskuksiin...

On myös mahdollista että KFC avaa oman Tallinnan -ravintolansa huomattavasti aiemmin jossain muualla Tallinnassa, sillä Riika sai juuri oman KFC -ravintolansa ja Latvia jo neljännen ravintolansa. KFC Yum! -brändin nimi on vilahdellut huhuissa, joten tuskin on savua ilman tulta taas liikkeellä. KFC on yksi tunnetuimmista ravintolabrändeistä koko maailmassa.


KFC on rantautunut aikanaan myös Suomeen 2000-luvun alkupuolella, mutta hävisi sitten vähitellen muille maille. Nyt kun Burger King on saatu takaisin, olisiko KFC:n aika rantautua myös Suomeen? Huhujen mukaan ainakin PizzaHut aikoo laajentaa Suomessa pian isolla voimalla.

Kyllähän tämäntyyppistä ruokaa jo Tallinnasta ja Helsingista saa, joten ei ehkä kannata hengitystä pidätellä sen takia että saisi kuumia ranskalaisia ja friteerattuja kananpalasia...

perjantai 26. elokuuta 2016

Eckerölinen syysbuffet tuo veden kielelle

Eckerölinen Buffet on monesti arvostettu Tallinnaan matkaavien laivojen parhaaksi. Kilpailu on kovaa Viking Linen ja Tallinkin kanssa, mutta monella parhaat kokemukset ovat juurikin Buffet Eckerön -ruuista. 18.8 - 28.9. välisenä aikana M/S Finlandialla maistellaan alkusyksyn sesongin herkkuja ja teemapöydän ruokia pääsee maistelemaan laivalla alkaen hintaan 22 euroa per henkilö (ostettuna etukäteen).



Pienenä varoituksen sanana täytyy todeta että nälkähän tässä tulee näitä ruokalistoja lueskellessa ja "maistuis varmaan sullekin". Alkuruuissa tarjolla on monipuolisesti kala, liha ja kasvisvaihtoehtoja ja lämpimissä ruuissa riittää erinomaisia herkkuja. Jälkiruokatarjonta on myös listan mukaan oikein monipuolista ja maistuvaa. Tässä Eckerölinen sivuilta napattu suomenkielinen menu, joka on nimeltään MERELTÄ KAUPUNKIIN:


Buffet toimii erinomaisesti vaikkapa Miniristeilyllä Tallinnaan tai vaikkapa hotellimatkan alkajaiseksi tai päättäjäiseksi. Miniristeilyn saa Eckerölinen sivuilta 12 eurolla ja päiväristeilynkin saa alle 20 eurolla. Varaa oma matkasi Tallinnaan ja paikka Buffet Eckeröön Eckerölinen sivuilta!



maanantai 22. elokuuta 2016

TallinkSiljan laivoille syys-lokakuussa 2016? Tsekkaa erikoistarjoukset!

Reilun viikon päästä elokuu vaihtuu syyskuuksi ja syksy voi ainakin nimellisesti tulla kalenteriin. Iloa tummuviin syysiltoihin saa kivasti vaikkapa päiväreissulla Tallinnaan tai hieman pidemmällä matkalla Ruotsiin ja Tukholmaan Turusta tai Helsingistä. Tässä TallinkSiljan suositut katalogit laivoille. Mukana myös Club One tarjoukset laivan myymälöissä ja ravintoloissa.

Mikäli aiot matkustaa syyskuussa tai lokakuussa TallinkSiljan laivoilla, tsekkaa tarjouslehtinen tästä. Muista että nämä katalogit ovat voimassa 1.9.2016 - 31.10.2016.

Tässä TallinkSiljan Helsinki - Tallinna Shuttle katalogi, muiden reittien katalogit löydät hieman alempaa.



Reittikohtaisiin tarjouskatalogeihin pääset näistä linkeistä. Klikkaa ja lue!
Voimassa 1. syyskuuta - 31. lokakuuta 2016.

Helsinki - Tallinna Star & Superstar
Helsinki - Tallinna Baltic Queen 
Helsinki - Tukholma  Silja Serenade & Symphony
Turku - Tukholma Baltic Princess & Galaxy
Tukholma - Tallinna Romantika & Viktoria I



torstai 18. elokuuta 2016

Tarjoushinnoilla Tallinnaan edullisesti!


Koulutyön jälleen alettua laivayhtiöt täyttävät laivojaan edullisilla tarjouksilla. Kaikilla kolmella laivayhtiöllä päiväristeilylle pääsee edullisimmaan reilusti alle parilla kympillä. Hotellimatkasta ei tarvitse maksaa montaa kymppiä enemmän, joten mikäli hotellimatka tai päiväristeily Tallinnaan kiinnostaa, niin nyt on tarjolla edullisia matkoja.

Laivamatkoja kannattaa etsiä tietenkin laivayhtiöiden sivuilta, mutta isoimmat ja vähän pienemmät matkatoimistot tarjoavat usein jopa alkuperäistä hintaa edullisempia matkoja. Ikaalisten matkatoimiston Matkapoikien ja Matkavekan reissutarjonta kannattaa aina ennen reissua tsekata läpi. Mainiosti tarjousmatkoja voi löytää Rantapallon hakutoiminnon kautta.

Viking Clubilaisille päiväristeilyjä Tallinnaan myydään tällä hetkellä edullisimmillaan 12 eurolla. Tallinkin päiväristeilylle pääsee tällä hetkellä alimmillaan 16 eurolla ja Merimarkkinoilta voi löytää syksylle edukkaan reissun. Merimarkkinat käynnissä aina elokuun loppuun saakka. Eckeröline tarjoaa myös päiväristeilyjä alle 20 euron ja Miniristeilylle pääsee 12 eurolla. Kannattaa myös aktiivisesti seurata mainoksia ja laivayhtiöiden vironkielisiä sivuja, sieltä voi löytyä varsin mainioita tarjouksia. Tallinkin vironkielisillä sivuilla usein hyviä tarjouksia Tallinnasta Tukholmaan ja Viking Linen vironkielisiltä sivuilta voi varata myös vaikkapa reittimatkoja Helsingistä - Tallinnaan ja takaisin.

Matkustajaliikenne Tallinnaan tulee kasvamaan tänäkin vuonna ja näillä hinnoilla tuo ei ole mikään ihme. Tähän vielä lisäksi edulliset hotellimatkat Tallinnaan...

Club One pisteitä matkatoimistojen kautta varatuista TallinkSiljan matkoista


Vakiokysymys joka tälläkin viikolla on sähköpostitse tullut meille on se, että saako niitä TallinkSiljan Club One pisteitä matkatoimistojen kautta varatuista reissuista. Vastaus kysymykseen on että saa, mutta monelle tulee yllätyksenä se, että niitä pisteitä ei tule ihan saman tahtiin kuin suoraan Tallinkin kautta varattaessa.

Toki tuo taulukko löytyy TallinkSiljan Club Onen sivuilta, mutta koska se on siellä vähän piilossa, niin laitetaan se nyt tähän. Risteilypisteet saadaan kun kerrotaan reittimatka kahdella ja pitää myös muistaa että pisteet kertyvät varauskohtaisesti, ei matkustajamäärän mukaan. Tästä voikin jokainen sitten laskea paljonko sitä erotusta oikein tulee...

club one matkatoimisto, club one pistetaulukko, tallinksiljan matkoista pisteitä
Kuvakaappaus TallinkSiljan sivuilta

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Laivayhtiöiden tulevat poikkeusaikataulut!

Aluksia pitää aina silloin tällöin huoltaa. Tässä tiedossa olevat tulevat telakoinnit. Silja Europan kohtalo on edelleen avoin vahvoista huhuista huolimatta, mutta eiköhän sieltä pian saada virallista tietoa aiheesta. Eckerölinen M/S Finlandia on poissa liikenteestä heti syyskuun alkupuolella ja ensi vuoden alussa Viking XPRS saa tuuraajan Rosellasta. Vuosi 2017 tuo myös uuden M/S Megastar aluksen Helsinki - Tallinna reitille. Tarkkaa tietoa aloituspäivämäärästä ei vielä ole.

TallinkSilja
Telakointi 29.8.2016 M/S Silja Europa
TallinkSilja ei ole vielä ilmoittanut mihin linjalle Silja Europa tulee menemään telakoinnin jälkeen. Monenlaisia huhuja on liikkeella. Silja Europa myydään? Silja Europa Turun linjalle? Silja Europa Pietariin? Laivan telakoinnin päättyminen ei ole vielä tiedossa. Alunperin aluksen piti tehdä päiväristeilyjä elokuun loppuun saakka.

Yksi mahdollisuus on laittaa Silja Europa Tallinnan reittiliikenteeseen ja lähettää myyty M/S Superstar -alus aikaisemmin matkaan Välimerelle, johon alus on jo myyty. Alunperin siirron pitäisi tapahtua vasta vuoden 2017 alussa.
Palaako Silja Europa Tallinnan reittiliikenteeseen?
Eckeröline
Telakointi 5.-15.9.2016 M/S Finlandia
M/s Finlandia on poissa liikenteestä 5.-15.9.2016 teknisen huoltotyön takia. Ensimmäinen lähtö telakoinnin jälkeen on 16.9. klo 8.30 Helsingistä Tallinnaan.

Viking Line
Telakointi 16.–30.1.2017, M/S Viking XPRS 
M/S Viking XPRS jää pois liikenteestä maanantaina 16.1.2017 ja palaa liikenteeseen maanantaina 30.1.2017  M/S Rosella korvaa M/S Viking XPRS:in Helsinki–Tallinna-reitillä telakoinnin aikana.



maanantai 15. elokuuta 2016

Testissä edulliset Aguila -viinit!

Tallinna Tutuksi -testiryhmä testasi suosittua Aguila -viiniä. Calle -juomakaupasta napatut neljä erilaista juomatonkkaa käsittivät kaksi punaviiniä, yhden rose-viinin ja yhden valkoviinin. Ehkä isoin kysymys ennen maistajaisia oli se, että voiko näin halpa olla hyvää?


Monet varmaan muistavat Torero tai Toro -viinin. Nimenkäyttöjupakan jälkeen tuo viini joutui vaihtamaan nimeään ja se on nyt siis Aguila. Samaa viiniä eri nimellä. Ne jotka pitivät edullisesta Torero -viinistä, pitävät siis myös Aguila viinistä.

Calle.ee on tuonut Tallinnan markkinoille kuluttajien kannalta mukavan hintakilpailun, iso osa varsinkin viineistä on pakettialennuksessa, joka puolestaan tarkoittaa sitä että mitä usamman ostat, sen edullisemmaksi kappalehinta tulee. Tämä koskee laatikkoviinejä ja pullotuotteita tietyissä tuotteissa.

Yksittäin nämä nyt testissä olleet kolmen litran tuotteet maksavat Callessa 9,99e, mutta kolme kappaletta saa 26,99e eli kappalehinnaksi tulee 8,99e ja yhden litran hinnaksi tuolloin 2,99 euroa. Ja kun yhteen kolmen litran tonkkaan menee neljä pullollista viiniä, niin yhden pullon hinnaksi saadaan 2,2 euroa. No eipä ole nämä tuotteet hinnalla pilattu! Ja kuten valveutuneet sivujemme lukijat tietävät, Callen ennakkotilaustarjous on -3% kaikista paitsi tupakkatuotteista. Alkoon verrattuna juomaa saa siis kolme yhden hinnalla!


Testissä olleet tuotteet:
Aguila Tempranillo-Merlot 300cl BIB 14% 
Tämä punaviini on siis sekoitus Tempranillosta ja Merlot-rypäleistä ja se näkyy tummana, melkein sinertävänä värinä. Lihan kanssa menee varmasti hyvin, samoin kuin pastaruokien ja kanan kanssa. Kyllähän tätä ryystää ihan kavereidenkin kanssa. Jos nyt miettii että pullollinen tätä maksaa sen 2,2 euroa niin onhan tässä nyt hinta-laatusuhde enemmän kuin kohdillaan. Tästä voisi maksaa jopa enemmänkin. Ihan ok viini vaikkei espanjalaiset juomat olisikaan se suosikki.

Aguila Rosé Wine 300cl BIB 13% 
Rose-viiniä hieman harvemmin kolmen litran pönikkään laitetaan, mutta tässä yksi kiva vaihtoehto.Tempranillo-rypäleestä valmistettu viini on melkoisen freesi ja pehmeä maultaan ja sopii ihan vain nautiskeluun. Toki käy mainiosti vaikkapa salaattien ja pastaruokien kanssa. Pahemmin ei tule rose-viinejä lipiteltyä, mutta oli tämä nyt kylmänä ihan hyvää. Mainio vaihtoehto punaviinin ja valkoviinin rinnalle vaikka kesäjuhliin.

Aguila Tempranillo-Syrah 300cl BIB 13,5%
Pakkaus hieman hämää jos ei tunne rypäleitä tai ei tiedä mitä "red wine" tarkoittaa. Vihertävälle pakkaukselle on toki syynsä, sillä laatikko on saanut Egologic Product -tarran kylkeensä. Aika samanlainen ominaisuuksiltaan kuin Tempranillo-Merlot, mutta ainakin raadin mielestä rahtusen parempaa maultaan. Johtuiko sitten ekologisuudesta tai siitä että tässä on 0,5% vähemmän alkoholia. Sama toteamus toistui, espanjalaista viiniä espanjalaisin hinnoin. No, kaikki ketkä ovat käyneet Espanjassa, tietävät mistä puhutaan.

Aguila White Airen 300cl BIB 12,5%
Airen -rypäleestä valmistettu valkoviini on yllättävän pehmeä ja hintaansa nähden tämäkin on erinomainen valinta. Viini sopii tuoteselosteen mukaan varsinkin kalan ja kevyempien juustojen kanssa. No maistelussa ei ollut kumpaakaan tarjolla, mutta nyökyttelystä päätellen näin voisi kuvitella että viini näiden kanssa sopisi. Ei vienyt kitalakea mennessään ja lasista voi ottaa toisenkin hörpyn irvistämättä.

Näitä viinejä ja monia muita viinejä pääsee maistelemaan Calle.ee liikkeessä Norde Centrumissa. Ystävällinen ja asiantunteva henkilökunta auttaa varmasti sen oman maun mukaisen viinin löytämisessä. Ehkä tästä nyt ei ihan toimituksen suosikki viinimerkkiä tullut, mutta ei voi sanoa etteikö hinta-laatusuhde olisi kohdillaan.


Näitä ja muita Callen tuotteita pääset katselemaan ja tilaamaan ennakkoon osoitteessa Calle.ee.

Yksi huono puoli tässä neljän laatikon avaamisssa on, ja se on se että laatikossa avattu viini säilyy korkeintaan sen kuukauden päivät hyvänä. No, ehkä pitää ottaa isompi kööri maistelemaan ja toisella kerralla makuhan voi olla ihan eri...

torstai 11. elokuuta 2016

Vodka hintavertailu Tallinna ja Tallinnanlaivat 2016

Toivepäivityksenä ja hieman muokattuna Vodka hintavertailu Tallinna ja Tallinnanlaivat 2016! Tsekkaa missä kaupoissa viilataan "votkaturistia" linssiin ja mistä löydät suosikkituotteet edullisimmin. Melkoisia eroja kauppojen välillä, mutta yksi asia on ja pysyy. Tuotteet ovat edelleen Alkossa kalliimpia kuin Tallinnassa tai Tallinnanlaivoilla. Ja jo yhden keissin hinnan erolla tekee reippaasti yhden päiväristeilyn tai maksaa kotiinkuljetuksen.


Tällä kertaa suurin ero tuotteiden hintojen väliltä löytyy yllättävästä tuotteesta ja yllättävästä paikasta. Viru Valge 80% mäyräkoira maksaa Tallinkilla 122,90 euroa ja Viking Linellä samainen laatikko maksaa 169 euroa! No toki Viking Linen hinta on otettu yksittäishinnan perusteella, mutta... aika kallista tuon hinnaston mukaan.

Vertailun perusteella ei kannata ainakaan pullotuotteita ostaa supermarketeista, ei näillä hinnoilla auta vaikka kuinka saisi S-bonusta. Sadamamarket oli yllättävän edullinen paikka pullotuotteissa, niissä mitä sieltä oli saatavana. Calle ja Liviko omaavat molemmat ison valikoiman, samoin SuperAlko. Erityisen edullinen oli Livikon Saaremaa 10 x 50 cl 40% (119,90e), SuperAlko myi samaan aikaan settiä vajaat 30 euroa kalliimmalla... Hinnat vaihtelevat kuitenkin koko ajan, joten kannattaa olla tarkkana. Tämän vertailun avulla kuitenkin olet perillä mitä vodka maksaa... Kotiin kuljettavien Viron Viinan, Alcoexpressin ja Viinahuudon valikoimat ovat jo suuret eikä hinnatkaan ole kaukana sataman markettien hintatasosta, poikkeuksia lukuunottamatta.

Mäyräkoirien lisäksi otimme vertailuun myös muutamia suosituimpia tuotteita, ne löydät vertailun alaosasta. Isoja eroja täälläkin, sillä litran pullon hinnassa voi olla yli 10 euroa hinnan eroa. Vertailun toisella sivulla on kunkin tuotteen hinnanero edullisimpaan löytämäämme tuotteeseen.

Vodka hintavertailu Tallinna ja Tallinnanlaivat 2016 


keskiviikko 10. elokuuta 2016

TallinkSiljan Merimarkkinat - edullisia matkoja Tallinnaan ja Tukholmaan



TallinkSiljan Merimarkkinat ovat jälleen täällä. Tarjolla on edullisia matkoja niin Tukholmaan kuin Tallinnaan ja nyt kannattaa olla ripeä, sillä eihän näitä riitä kaikille. Kaikkia tarjouksia pääset katsastamaan TallinkSiljan sivuilta tai vaikkapa Ikaalisten Matkatoimiston kautta, jossa on tarjolla samat tarjoukset.

Tallinnaan mieliville on tarjolla Baltic Queenin 22h -risteilyjä alkaen 25 euroa per hytti, Päivä Tallinnassa reissuja alkaen 16 euroa per henkilö ja myös reittimatkoja on saatavilla edulliseen hintaan alkaen 20 euroa per henkilö tai auto per suunta. Myös päivä Tallinnassa risteilyt Silja Europalla ovat tarjouksessa, alkaen 12 euroa per henkilö.

Hotellilomalle aikoville on tarjota edullisia hotellimatkoja aina 30.11.2016 saakka. Tallinkin hotelleihin pääsee alkaen 49-65 euroa per henkilö, nythän kannattaa jo varata pikkujoulureissu jos sellaiselle aikoo Tallinnaan. Edullinen on myös matka jolla ensimmäinen yö yövytään laivassa ja toinen hotellissa, näille matkoille pääsee alkaen 54 euron hintaan.

Tsekkaa kaikki TallinkSiljan Merimarkkinatarjoukset ja varaa matka Tallinnaan!

maanantai 8. elokuuta 2016

Nälkä Tallinnassa - Wolt auttaa!

Moni Helsingissä, Tampereella tai Turussa asuva tai vieraileva on varmasti jo tutustunut älylaitteen sovellukseen nimeltä Wolt. Myös pienimmillä paikkakunnilla on mahdollisuus tilata Woltin avulla, mutta palvelu on toimittajilta varsin rajoittunut. Mutta kannattaa tsekata mitä on tarjolla!


Woltin avulla voi saada oman lemmikkiannoksensa tietyistä ravintoloista kotiin nopeasti älypuhelinta käyttämällä. Suomessa kyseisen palvelun piiriin kuuluvat mm. Subway, Dennis, Pizza Hut, Soup, Manala, Hanko Sushi, NYC Burger, Kotipizza, Namaskaar Express ja monet muut. Suomen suurimmissa kaupungeissa toimivaan sovellukseen voit tutustua netissä tästä linkistä. Sovellus toimii varsin mainiosti myös Tukholmassa! Sovelluksella voit siis tilata ja maksaa oman tilauksesi.

Wolt myös Tallinnassa!

Nyt kaikkien Tallinnassa vierailevien iloksi tämä sovellus on rantautunut nyt Tallinnaan! Woltin vironkielisten sivujen kautta applikaation saa ladattua omalle Android tai iOS puhelimille. Tuote löytyy myös suoraan Google Play ja Apple iTunes -kaupoista. Latauksen jälkeen tehdään oma tili omien Facebook-tilin tai sähköpostin avulla. Tämän jälkeen vahvistuskoodin avulla varmistetaan käyttäjä ja tili oikeiksi.

Toistaiseksi sovellus ja toimituspalvelu toimii seuraavien ravintoloiden kanssa, mutta kannatta katsastaa ajan tasalla oleva lista Woltin sivuilta tai sovelluksesta:

Köleri 2, Ozo Sushi, Chedi, Bocca, Dereku Burger, Wingstopp, Boheem Pizzeria, Chakra, Kadriorg, Kaks Kokka, Al Mero Pizza, Konteiner, Restaurant Villa Thai, Wrap’n’Roll, Mack Bar-B-Que, Nop, Hotokas, Wok to Walk, Burger Box, Tokumaru Ramen & Sushi, Tsuh-Tsuh, Gelato Ladies, Boheem Kohvik, Papa Joe ja Toits

Joten jos olet vaikkapa hotellissa Tallinnan keskustassa, ravintolavaraus on tekemättä niin ei muuta kuin tilaamaan ruokaa. Nappaa vaikka herkulliset ribsit Mack Bar-B-Que ravintolasta ja tilaa jälkkäriksi jäätelöä Gelato Ladiesin ravintolasta. Maistuis varmaan sullekin?

Palvelu on toistaisesi toiminnassa seuraavissa Tallinnan kaupungiosissa, mutta tullee laajenemaan pian. Kesklinn, Kalamaja, Põhja-Tallinn, Kristiine, Tondi, Kadriorg, Majaka ja Ülemiste.

Helsingissä ruoka on valmis ja perillä keskimäärin 15-35 minuutissa ja kotiinkuljetuksen hinta on useimmiten 3,9 euroa. Tilaaja näkee kartalta missä tilaajan tilaama ruoka-annos kulkee. Kätevää!

In your pocket oppaat Tallinnaan ja Pärnuun

Tallinnasta ja Pärnusta on olemassa jos jonkinmoisia oppaita. Yksi parhaista englanninkielisistä ajankohtaisista tietopaketeista taitaa olla In Your Pocket -oppaat, joita moni on varmasti selaillut hotellihuoneessa ja infopisteessä. Mikäli englannin kieli sujuu edes joten kuten, näistä oppaista kannattaa tarkistaa viime hetken tiedot ja informaatiot kohteista.


Tallinnasta julkaistaan opus joka käsittää kerrallaan aina kahden kuukauden ajanjakson. Äskeittäin julkaistiin In Your Pocket Guide Tallinna joka käsittää elokuun ja syyskuun. Tuohon opukseen pääsee tutustumaan tästä linkistä. josta voit sähköpostin avulla tilata pdf-tiedoston koneellesi. 100 sivuisesta oppaasta on varmasti hyötyä jokaiselle turistille. Suoraan latauslinkin saa selaimeen kopioimalla linkin: https://www.inyourpocket.com/data/download/tallinn.pdf googleen. Kokeile vaikka!

Pärnusta sivuilla on saatavilla vuoden 2016 opus ja linkki tuohon oppaaseen ja pdf-versioon on tässä.


In Your Pocket -sivustolta löytyy oppaita eri kaupunkeihin. Voit tilata sähköpostiosoitteesi avulla näitä oppaita itsellesi luettavaksi, kaikki ladattavat pdf-oppaat löytyvät tästä linkistä.

perjantai 5. elokuuta 2016

Viinejä testissä - edukkaita löytöjä Callesta!

Tallinnatutuksi -sivuston toimitus nappasi Callesta maisteltavakseen viisi eri viiniä. Vaikka hinnat ovat todella edullisia, ei voida todellakaan puhua mistään kyykkyviineistä, eli niistä mitkä sieltä Alkon hyllystä alimmalta hyllyltä kyykkimällä löytyvät. Mikäli olet Tallinnaan menossa, kannattaa hyödyntää Callen ennakkotilauspalvelua, kaikki tuotteet tupakkatuotteita lukuunottamatta -3%.

Pieniä ennakkoluuloja tietenkin oli, viineistä nyt on ollut kokemuksia hyvästä huonoon ja erinomaisesta todella huonoon. Makuasioita toki nämäkin ovat, mutta kyllähän näitä näillä hinnoilla kannattaa jo maistella. Ja löytyi sieltä muutama suosikki jota voi ostaa lisää, ihan jo maun takia.

Viinien kuvat on kuvattu kännykkäkameralla ja kuvat on käsitelty Prisma-nimisellä sovelluksella. Kyseisten pullojen aidot ulkonäöt löytyvät sitten kunkin viinin kohdalta linkistä. Prisma ohjelman voit ladata ja asentaa Androidille Google Play -kaupasta ja Applelle iOS sovellusshopista.


Botter Veneto Pinot Grigio 75cl 12% (tilaa tästä)

Jos yksi pullo maksaa 3,99 euroa ja kolme saa kympillä, ei voida olettaa mitään keräyskokoelmien helmeä. No, valkoviiniä tämä on ja hintaansa nähden todella laadukasta. Enemmän kuivan ja pehmän puolelle lipsahtava maku viittaa hieman omenaan ja pähkinään ja tämä sopii erinomaisesti salaattien kanssa nautittavaksi. No, kuumalla kesäpäivällä tämä kylmänä, kelpaa!


Botter Prosecco di Valdobbiadene 75cl 11% (tilaa tästä)

No nyt on helmeilevää herkkua tarjolla. 6.99 euroa ei ole paljon tästä Proseccosta. DOC merkinnän saanut on vaaleankeltainen, hieman banaanin ja omenan vivahteita omaava kuohuviini. Todella raikas kuohari joka päihittää monet kalliimmat vaihtoehdot mennen ja tullen. Tätä suositellaan alkupalojen ja alkuruokien kanssa mutta kyllä tällä voi ihan skoolata tai tämän pohjalta voi ihan drinkkejäkin rakentaa.


AU Negroamaro Primitivo 75cl 13% (tilaa tästä)

AU on kullan kemiallinen merkki ja kyllähän edullisen punaviinien ystäville tämä viini on isompi kultahippu hiekan seassa.  Tämän hintaisia (3,49e) viinejä ei taida olla Alkossa myynnissä ja silti tämä pesee monet monopolin viinit mennen tullen. Varsin pehmeä ja täyteläinen viini hintaansa nähden ja sopii varsinkin liharuokien ja pastojen kanssa nautittavaksi. Sallittua on myös ottaa ihan lasillinen ja nauttia, eipä tule lasilliselle hirveästi hintaa. Tätä saa muuten myös kolmen litran tonkassa hintaan 11,99e.


Botter Chianti DOCG 75cl 12,5% (tilaa tästä)

Kukapa ei Chiantista tykkäisi? Alle viiden euron Chianti tietty herättää epäilyksiä, mutta testiköörimme arvuutellessa tämän viinin hintaa, mentiin iloisesti ohitse yläpuolelta. Vähintään tuplat tai triplat olisimme valmiit maksamaan tästä tuotteesta. DOCG pullon kaulassa kertoo jo paljon, 4.69 euroa tästä pullosta on melkoisen edukas hinta.


Aussiemore McLaren Shiraz 75cl 14% (tilaa tästä)

No nyt löytyi sitten punaviini pihville ja tuliselle ruualle. McLaren ei formuloissa ole pahemmin pärjännyt, mutta kyllähän ne perinteet siellä ovat olemassa. Tämä Mäkki sen sijaan huristaa ihan podiumille omassa hintaluokassaan ja Shiraz tuo viiniin mainiot ominaisuudet ja Australian kengurumeiningit. Ja sitä hintaakin on vain 12,00 euroa. Siis kolme pulloa. Yhden saa vajaalla vitosella, 4.99 e. Kyllä tätä tällä hinnalla voi todellakin suositella jos punaviinin ystävä tai kaveri olet.


Jos innostuit itse maistelemaan näitä viinejä, niitä voi tilata ennakkoon Calle.ee verkkokaupasta tai sitten hakemalla hyllystä Norde Centrumista. Ennakkoon tilaamalla toki varmistat sen että tuotteita on saatavilla kun juomia Tallinnasta haet.

tiistai 2. elokuuta 2016

Callen elokuun reilut juomatarjoukset!

Kuukausi vaihtui elokuuksi ja eri juomakaupoilta putkahtelee uusia tarjouksia. Norde Centrumin Calle -viinakauppa lähetti uutiskirjeen tilaajille jo omat tarjouksensa, mutta tässä tarjoukset kaikkien näkyville. Tarjoukset löytyvät myös Callen kotisivuilta jonne pääset kirjoittamalla selaimeen calle.ee tai klikkaamalla tästä.

calle elokuu tarjoukset, calle tarjoukset
Klikkaa kuvaa ja näet tarjouslehden isompana.

Elokuun tarjouksista löytyy jokaiselle janoiselle jotakin edullisesta oluesta laatuviskiin ja Jägeristä mainion hintalaatu -suhteen omaaviin viineihin. Tsekkaa tarjoukset yläpuolelta ja tilaa ennakkoon, ennakkotilaajille on luvassa ylimääräinen 3% alennus kaikkiin hintoihin. Samalla kun helpotat omaa ostosreissuasi nipistät siis vielä hinnastakin euroja pois, tilauksen suuruudesta riippuen.

Lisää tarjouksia löytyy Callen kotisivuilta ja etsivä löytää varsin edullisia pakettitarjouksia. Klikkaa itsesi siis Callen sivuille ja laita tilausta vetämään. www.calle.ee


Baltic Guide Elokuu 2016 luettavissa netissä!

Jälleen on ilmestynyt mukava lukupaketti Viroon ja Tallinnaan. Tsekkaa kuumimmat trendit ja mielenkiintoisimmat aiheet Baltic Guide Elokuu 2016 lehdestä. Lehdessä jälleen paljon rahanarvoisia tarjouksia ja mainoksia joista löytyy taatusti jokaiselle jotakin.


Lehden voit napata laivaterminaaleista mukaasi, mutta lehden luku onnistuu tietokoneella tai omalla mobiililaitteella myös netin kautta. Siirry lehteen tästä linkistä.


Baltic Guide 2016 lehdessä mm. seuraavat aiheet:

- Aitojen virolaissiidereiden testi
- Hampaiden hoitoa Virossa
- Hansan historia
- Ja paljon muuta!